Kauen viimenen kisa, Nivanala  Kapinaralli ajettiin 13.10. Kisaan lähettiin taas vaihteeksi sillä ajatuksella, että kuhan maaliin päästäs, niin se ois tosi hyvä. Luotto kuskilla kartturiin oli kohillaan, samoin  kartturilla kuskiin, mutta epävarmuus autoa kohtaan kalvo vähä mieltä ikkuisten vesiletkuongelmien takia. Nythän toki oli hommattu uus alavesiletku Saksasta ja letkun vaihon jäläkeen, öljyllä päällystetyt vesikanavat pestiin astianpesukoneaineella, sillä nestemäisellä. Alustahan meillä oli kans kauen aikana menny meleko pehmiäksi. Saxo-Citikka oli muuttunu rätti-Citikaksi sen osalta.

Kisa-aamuna tunnelma oli rento ja humoristinen, niinku se nyt meiän touhuissa tahtoo aina olla. Mitä nyt allekirjottanutta jostain syystä jännitti vähä enemmän, liekkö sitte ”kotikisan” syytä.

Pitkän oottelun, noin tunti varsinaisen lähtöajan jäläkeen päästiin starttaan eka siirtymälle, melekeen tiimiläisen, kuuluttajasetä Aution Lassen ja meiän huoltonaisen Jaanan huiskuttaessa ja toivottaessa onnia kuulutusautosta. Siirtymää ajeltiin ja tarkkailtiin lämpömittaria, joka pysy mukavan matalalla, noin 80:ssä asteessa.

EK1:stä saatiin vähä ennakkovarotuksia siitä, että tie on helevetin kapia ja puut ja sähkötolopat on (liian) lähellä. Kuultiin huhuja kans yhestä mutkasta, jota ei huomiolla ollu merkitty, ns. leirikeskuksen mutka. Siihen tultiinki ehkä liianki varovasti, siinä ois kyllä koosteitten perusteella ollu hyvä saaha sponsoreille ruutuaikaa! 😀 Eka pätkä otettiin kyllä kokonaisuuessaanki liian varovasti ja eihän siitä kellokaan ihan hirviästi tykänny. Ois sitä voinu siinä puitten välissä ajjaa kovempaaki, mutta ku alitajunta muistutteli kapiasta tiestä vähä liianki kans. Vieskan Grillin Juha Lindström lähti meiän perrään ja seki aiko ajjaa varovasti. Nojoo, ihan hirviän varovasti ei tainnu ajjaa, ku ajo 20 sekuntia meitä nopiamman ajan! Ykkösellä oltiin sijalla 7/8 luokassa 34 sekunttia kärkiä perässä.

EK2 oliki sitte paljon isompaa tietä ja olipa välissä vähä asfalttiaki. Kakkosella päästiin ehkä paremmin ajorytmistä kiinni ja se meni hyvin. Pätkä oli tosi mukava molempien mielestä ja nyt ku on ite kattonu incarin pari kertaa, niin kyllähän siinä ajosilmässä vielä on vähä kehitettävää. Muutamassa mutkassa on semmosta liiallista hiastamista havaittavissa. Ja varsinki ku tuo meiän ralliohjus ei niistä mutkista ihan hirveän äkkiä poistu, niin niissä menetettään sekunteja. No, ihan hyvin kai se meni, luokkasijotus ek:lla 6/8 ja 25 sekkaa kärkiä perässä.

EK3:lle lähettiin sitte huoltotauon jäläkeen. Sinne oliki vähä ajamista, ku se oli mulle tojellinen koti-ek, melekeen ainaki. Lähtö oli tuossa meleko lähellä Oulaisten rajjaa, Mieluskylällä. Tätä tietä on muutaman kerran tullu ajettua, vaan enhän mää siitä mittää muistanu! Me mentiin hyvissä ajoin oottelemaan ommaa lähtövuorua, niin ek-päällikkönä ollu kaveri sano sitte, ku päästiin autosta ulos ja hengaileen muuten vaan, että siinä järjestyksessä saa lähtä liikkeelle, ku paikalle tullee. No eipä siinä mittään, huomattiin, että ennen lähtöpaikkaa ja meitä on yks auto oottelemassa, niin tuli vähä kiire. Vyöt ja muut rensselit saatiin paikalleen ehkä noin puoli minnuuttia ennen meiän lähtöaikaa. Ja niinhän siinä kävi, että molemmilla ne vähä löysälle jäi, siis vyöt. Tero niitä kerkes matkan varrella kiristellä ja iteki koitin sitä harrastaa. Monessa paikassa alakumatkasta oli meleko syvät urat tullu tiehen ja jossain mutkassa ratin kautta oikian käen olokapäähän tuli joku repäsy ja ai että se tuntu hyvältä! No ei oikiasti tuntunu, vaan helevetin pahalta sitte, ku maaliin päästiin. Liekkö joku jänne käyny väärällä puolella kehoa..? Onneksi se ”oikes” seuraavalla pätkällä. Pätkä muuten meni kyllä kivasti. Yks risteys meni niin hyvin, että molemmat sitä kesken pätkän kehu, että ”perhana, sehän meni makiasti”. Jos siitä ois vaikka 20 metriä ennen risteystä ja sen jäläkee -välisellä matkalla otettu aikaa, niin uskallan väittää, että ois oltu yllättävänki korkialla. Sijoitus pätkällä oli 5/6 (pari autua oli tippunu kakkosen jäläkee johonki) ja 33 sekkaa kärkiä perässä. Mutta kyllä me kaikkemme tehtiin, ku päästiin siihen ajorytmiin kunnolla! Jotaki ajorytmistä kertonee Teron monta kertaa pätkän aikana ”nuotteja lukiessa” toteama ”mutka vasemmalle (tai oikialle), saattaa olla tiukempi… ja paskan marjat!”.

EK4 oli tosi mukava. Suhteellisen isua tietä koko matka ja mukavan tiukkoja mutkia ja risteyksiä. Tällä pätkällä oli oikeen mahtavia vasemmalla jalalla sijottavia paikkoja. Tero sano pätkän jäläkeen, että ajolinjat oli meleko kohillaan, ku muitten jälet sisämutkassa ku näky, niin me mentiin vielä parikymmentä senttiä sisempää ja että siitä tuntu, niinku ois istunu ojan päällä. No, se mulla oli kyllä tarkotuski, että katotaan, kuin kapia tuo Saxo oikiasti on. Oli se aika kapia ja ajo tuntu muutenki tosi hyvältä. Tehonpuutehan se tälläki pätkällä vaivas ja tarkkasilimäsimmät kahtojat saatto nähäkki mun oikian jalan etupuskurin alla, ku koitin painaa kaasua niin maan per…ustellisen syvälle!  Maalissa oltiin taas luokkasijotuksella 5/6 25,5 sekuntia kärkiä perässä. Ku ei se vaan lujempaa kulkenu!

EK5 oliki sitte mielenkiintonen. Aateltiin, että ku kolmonen ja nelonen ajettiin ”väärässä välissä”, niin käyään vaan pikasesti huollossa ja ajetaan viitoselle, niin päästään ajamaan se päivänvalolle. No, ku ajeltiin Pyssymäentien alakuun, niin autojahan oli jonossa niinku pahimmassa neljän ruuhkassa. Pätkä ei ollu vielä ees alakanu! Siinä sitte ootellessa huomattiin, että alako melekonen lisävaloruljanssi, ku väki soitti huoltomiehille, että tuokaapa meille lissää valoja, päivänvalo loppuu! Kävipä Lindströmin Juha ootellessa kotona asentamassa valot volkkariinsa, kotikisan etuja. Me siinä tyytyväisinä ja rauhallisin mielin kateltiin kiirettä ja hosumista, ku meillähän oli lisävalot jo valamiina paikallaan, ”eihän meillä tässä oo mittään hättää”. Vihdoin tuli meiän lähtövuoro ja heti 30 metrin ajon jäläkeen huomattiin, että on meillä vähä hätä. Nuo meiän lisävalot näyttää ehkä 15 metrin päähän! Se mentiin, mitä uskallettiin sillä näkyvyyellä ja Tero luki kyllä mahtavasti nuottia pienen taivaalta kajastavan päivänvalon avulla. Ite jouvuin kahtoon siihen noin 15 metrin päähän, normaalisti sitä katotaan PIKKUSEN kauemmas! Yks vasuri alakumatkasta meni vähä leviäksi, ku se oliki tiukempi, mitä aattelin. Sitte yks mutka tuli ihan silimille: Molemmat kahto taivaan mukkaan, että tie jatkuu suoraan, mutta eipä jatkunu. Incarissa GPS:n mittaama noppeus on 88km/h siinä vaiheessa, ku Tero huutaa: ”JARRUTA”! Ite huomasin samalla hetkellä lippusiimat, jokka näky suoraan eessä, ehkä noin 20 metrin päässä. Yllättävän äkkiä auto kuitenki pysähty ja mentiin vähä lippusiimojen ali. Ei muuta ku siitä äkkiä takas oikialle reitille ja menoksi. Tuo mutka yhen Juutuupissa olevan koosteen perusteella oli aivan helvetin paha monelle ja siinä tuli peltivaurioitaki usiampaan autoon, eli ei oltu ainuat, joitten silimille tämä mutka hyökkäs. Loppumatka meni iliman ongelmia, tosin meleko varovaisesti tämän näköongelman takia. Maalissa tojettiin, että oli se hyvä, että se tie jatku suoraan, eikä siinä ollu esimerkiksi vaan sähkölinja. Siihen ois jääty, jos siinä ois ollu oja. Tälläki pätkällä seikkailusta huolimatta oltiin sijalla 5/6 48 sekuntia kärjen perässä.

Näinpä meiän toinen maaliinpääsy oli tosi asia. Kokonaiskisan sijoitus oli 111, maaliin tuli 132 autokuntaa. Luokkasijotus oli 5., mihin pittää olla ihan tyytyväinen. Enempää ei kyllä autosta saanu irti, pientä ylivarovaisuutta tosin mulla oli.

Näin on kausi päätöksessä. Joku päivä pittää vielä kirjottaa jotain kausikoosteen tyylistä ja kiittelen siinä sitte sponsoreita jne. Ja tokihan ens vuojen suunnitelmista pittää kertua, ne on jo aika hyvällä mallilla. Tarkotus on harjottelukauen jäläkeen alakaa oikiasti ajamaan kilipaa, eli lissää tehoja autoon ja vähä parempaa alustaa! Niistä enemmän myöhemmin lähiaikoina.

Jaksoikko lukia loppuun asti?