Noniin! Seuraava kisa häämöttää jo viikon päässä, niin kai se pittää kauen avvauksesta kirjottaa se luppailtu raportti. Eli kausi startattiin tänäki vuonna Teron kotikonnuilta Siikalatvan alueelta. Yks pätkä oli Terolle täysin outua tietä, Mikalle yks pätkä oli taas tuttua tietä. 🙂 Tavotteenahan meillä oli taas se perinteinen maaliin pääsy ja kaikki sijotukset omassa luokassa on plussaa sen viimesen sijan yläpuolelta. Luokkahan meillä vaihtu nyt uuen kauen myötä R7:ksi, eli pitemmin sanottuna R-Rallicupin yhistetty V1600, V1600 nuoret, GrN alle 1400 ja GrA alle 1400 (tai jotaki sinne päin). Eli kuskeja meiän luokassa oli viime vuojen 4-6 sijasta 14.
Aamulla kaikki suju hyvin. Katsastuksessa autua liikutellessa kuitenki huomasin, että tyhjäkäynti nousi välillä käynnistyksen jäläkeen vähä yli kolomeen tonniin. Auto sammuksiin ja seuraavalla yrityksellä taas normaalia. Eli aateltiin, että ei oo paniikkia, mieluummin 3000 ku 0000 kierrosta. 😀
EK1:lle lähettiin ajeleen Piippolasta kohti Pulkkilaa Terolle tutulle tielle. Ykköspätkä meniki ihan mukavasti ja tuntu siltä, että autossa oikiasti on tehoa vähä enemmän ku viime vuonna. Ja ”uuet” renkaat toimi kans mukavasti. Luokkasijotuski oli yheksäs. Senki perusteella vaikutti siltä, että tästähän voi tännään tullakki jotaki!
EK2 oli kans Terolle tuttua tietä ja ohjettahan tuli melekeen ku ois ollu nuotit! Tie kuluki peltoaukialla meleko pitkiä pätkiä, mutta tie onneksi erottu lumisesta maastosta ees jotenki. Yks tilanne me saatiin tällä pätkällä aikaseksi, ku mutka tuli ihan silimille. Siinä oli vähä aikaa kabiini käsiä ja jalkoja täynnä, ku kolmosella melekeen täysiä ajettava mutka muuttuki yhtäkkiä kakkosella puolikaasulla ajettavaksi. Eli tämä kaikki piti tehä noin kolmessa sekunnissa: vasen jalaka jarrulta kytkimelle, oikia jalaka kaasulta jarrulle samalla, ku oikia käsi hämmentää laatikosta kakkosta vasemman pyörittäessä vinhasti rattia. Mutkan jäläkeen minä totesin, että ”huh, olipa lähellä”, Tero totes ”hyvin meni, ei muuta ku hanaa!”. Eli tästä voi päätellä, että Tero ei ennää taia pelätä samalla lailla ku viime vuonna tuota kyyissä istumista. 😀 Muutama muuki oli samassa paikassa ollu lähellä ulkoilua ja osa jopa ulkoilluki ihan huolella. Sijotus tällä pätkällä luokassa 11. Tämän pätkän jäläkeen käytiinki välikahvilla Rantsilan Salen pihalla, mihin meiän huoltomies-Api oli tullu meitä ootteleen.
EK3 oliki sitte oikeen maisemareitti Viitastenjärven rantabulevardilla. EK:n lähtöä ootellessa Tarja kävi jututtamassa, ku oli lanssipäivystyksessä ja jos oikeen muistan, se sano ”äläkää sitte perkele kaatako!” (suora lainaus). No, eihän me kaajettu. Tero luki taas tietä ulkomuistista ja yks kohta meitä vähä jäläkeen päin harmitti. Tero muisteli, että yhen nyppylän jälkeen on heti tiukka mutka. No tultiin siihen nyppylälle nelosella kaasu pohjassa ja ennen nyppylän lakia jarrulle ja pykälää pienemmäksi. Eihän siellä mittään mutkaa ollu! Mitä tästä opimme: tuttu tie voi tehä tepposet muistissa ja sekuntteja meni, ainaki kaks. Maalissa sijotus taas 11 ja huoltotauolle, eli makkaran syöntiin.
EK4 oliki sitte suurimmaksi osaksi mehtäautotietä ja olosuhteet alako olemaan jo hämärät. Katottiin tiekirjasta ennen lähtöä, että siellä on kolome risteystä, joista vaan yks on merkitty huomiolla. Ja eiku liikkeelle! Vähä matkaa huomioristeyksen jäläkeen, oli meiän eellä lähteny Juha aika syvällä lumihangessa ja kartturi oli ehtiny jo varottelemaan. Otettiin reilusti vauhtia pois, ku ei tienny, mitä mutkan takana oottaa. Matkaa jatkettiin ja ajettiin ihan reipasta vauhtiaki. Vähä liianki reipasta, ku eihän me ennää muistettu, että niitä risteyksiä oli enemmänki ku yks. Tultiin suoraa pitkin metästä hakkuuaukolle, Tero luki nuottia: ”Ja lähtee kääntyyn vasemmalle, voi olla tiu… VITTU SE ON TIUKKA!” Ja sitte mentiin. Ei onneksi kovin syvälle ja kahtojiaki oli paikalla, joista yks kerkes vähä työntämäänki ennenku auto kunnolla ees pysähty. Onneksi oli tosiaan risteys, eli tie jatku suoraanki. Tähän episodiin tuhrautu aikaa kaikkinensa varmaan semmonen 40-50 sekuntia ja vielä ku yhen hyytyneen kanssakilpailijan ohituksessa Saxoa ei meinannu saaha passaamaan raiteeseen yhtään mitenkään ja joutu nostaan kaasua, aikaa meni taas hukkaan. Tämän myötä tipahettiin luokassa sijalta 10 sijalle 12, ku jäätiin luokkamme viimeseksi eli 13:ksi pätkäajoissa.
EK5 oliki sitte tutumpaa tietä molemmille, legendaarinen Museotie. Mutta pilkkopimiässä se oli tietenki vähä erilainen mitä valosan aikaan. Kuitenki ilman ylimäärästä ohjelmaa ja melekeen niin kovaa ku autolla pääsi, pystyttiin tulemaan pätkä läpi. Luokkasijotus oli 11, joka jäi myös meiän kokonaiskisan luokkasijotukseksi. Kympin sakkiin ois tarvittu noin 45 sekuntia kovempi kokonaisaika, eli EK2:sen tilanteen ja EK4:sen penkassa käynnit pois, niin ois varmaan ollu ihan otettavissa.
Mutta hyvillä mielin tästä lähetään ens perjantaina kohti Joutsaa mökkiviikonlopun viettoon! Eiku pitihän siellä ralliaki vissiin ajaa..? Lähtönumeroki tuli tännään tietoon, se on 119.
Ja lopuksi vielä sponsoriuutinen! Pihafixi Pulkkilasta liitty meiän tukijoukkohin! Liekkö sitte ihastelleet meiän vauhtia, autoja tai komeaa kuljettaparia Piippola Rallissa Viitastentiellä, eli EK3:lla, ku sieltähän ne löytää. 😛
