Fenno-Ralli ajettiin Parkanossa syyskuun lopussa. Kisa oli siinä mielessä erikoinen, että se oli kakspäivänen ja alotettiin tosiaan jo perjantain pimmeyessä. Kartturiksi Mikalle lähti taas Iiris, Teron toimiessa tällä kertaa nuottiukkona. Ja rallin jäläkeen Tero totes, että enemmän jännitti tuo rooli, mitä kartturinpenkillä istuminen, ku piti vaan tuloksista seurata mitä tapahtuu! Ootukset kissaan oli ihan kohallaan, ku Ojan Autosähkössä oli saatu vikavalo sammumaan ja pysymään pois! Oli siis mahollisuuet taistella ihan tosissaan mökkikunnan mestaruuesta Kinnunen Motorsportia vastaan. Mehän oltiin siis ennen kilipailua tasapisteissä sarjassa. Lähetäänpä perinteisesti pätkä pätkältä ”ajamaan” reitti läpi:

EK1: Pimiä kerkes laskeutua jo täyellisesti, ku jouvuttiin ootteleen varmaan melkeen puolitoista tuntia omasta lähtöajasta kauemmin, että päästiin pätkälle. Pimmeys oli tehny tehtävänsä ja ulosajojen takia reitti oli poikki muutamaan otteeseen. Vielä lähtöviivalla tultiin kertoon, että heti ekassa mutkassa on auto ojassa, ja ku oikiasti oli hyvistä valoista huolimatta hirvittävän pimiä, alko pelko hiipiä takaraivoon. Ensimmäistä kertaa ikinä pelotti (no, okei toista – Nivalan Kapinarallissa 2018 pelotti kans, ku valot ei näyttänyt päin persettä, vaan taivaalle) ajaa! Meno oli niinku mummulla sunnuntai-aamuna kirkkotaipaleella, mikä tietenki näky kellossaki. Auto tosiaan siis toimi kyllä, mutta kuski ei, ku eellisestä rallista oli aikaa kolome kuukautta ja pimmeys ei ainakaan asiaa helepottanu! Ajeltiin pätkä maaliin ja oltiin luokkamme viimesiä, reilu minnuutti kärkiä perässä. Ekaan huoltoon ajeltiin ja pimiän keskellä se lopulta jopa löyettiin, ku tarpeeksi kauan pyörittiin huoltoparkissa.

EK2: Kakkosen lähtöön lyhyttä siirtymää ajaessa jo liianki hyväksi tutuksi kauen aikana tullu ystävämme vikavalo sytty mittaristoon. Sehän oliki kiva juttu! Siitä lähtien tiesi, että siihen viimestään meni mahollisuus mökkimestaruuteen, toki Kinnuset oli ajanu eka pätkän jo reilu puoli minnuuttia meitä nopiampaa. No, pätkä ajettiin ja tehtiin pieniä piruettejäki yhessä vasemmassa, ku jotenki takajarrut oli tosi epätasapainossa ja ku perä lähti irti, niin kaasulla ei pystyny hommaa oikaseen, ku tehot oli taas hukassa. Edelleen oltiin viimesiä ja kyllähän sitä pikkusen mieli apiana ajeltiin yötauolle Ikaalisiin.

EK3: Aamusella jatkettiin. Ku ajeltiin lauantain lähtöpaikalle, niin saatiin kuulla, että Sakulla oli ongelmia autonsa käynnin kans enemmänki. Niitähän oli ollu jo eellisenä iltana, mutta nyt ongelmia näytti olevan vielä lissää. Näinköhän mökkimestaruus kahesta nilkuttavasta autosta menis kuitenki meille? Saku sai auton kuntoon, joten mehän lähettiin vaan ajelemaan omaksi iloksi ja muitten kiusaksi. EK3 oli meleko nopiaa tietä ja ajettiin sen, minkä autosta pääsi. Hirviästi se siis ei ollu, mutta eipähän oltu viimesiä. 11.7 sekuntia eilisen jäläkeen kokonaistilanteessa meiän eellä olli Jouni Aalto oli vähä jopa meitäki hittaampi! Ees pieni valonpilikahus jostaki! Sen kummemmin ei vihti ees kertua, paljonko me jäätiin esimerkiksi luokkakärjelle, ku tympäseehän se ees muistella sitä! Keskityttään mieluummin johonki muuhun tässä kerronnassa.

EK4: EK:n lähössä huomasin, että käsijarrukahvaa pittää nostaa niin ylös (tai pitkälle), että minä en sitä saa pois päältä! Näinpä Iiris joutu käsijarrun käyttäjäksi samalla ku tökki tablettiin kellon päälle. Minä laskin aikaa viitosesta nollaan, ku Iiris ei nähny kelloa. Eli osat meni vähä niinku toisin päin, mitä normaalisti! Tästä pätkästä ei oo oikeen minkään näkösiä muistikuvia, muuta ku että mukavaa tietä oli tämäki ja me hajotettiin Kinnusten poikien autosta vanne. Jaa että mitenkö? Siten, ku me ajettiin yhen oikomistolopan jalan päältä sisämutkasta, ku siinä ei ennää ollu toloppaa. Saku tuli perässä ja meiän renkaasta tuo tolopanjalaka oli pompannu keskelle tietä justii sopivasti Sakun ajolinjalle. Sori siitä. Taas napattiin muutama sekunti eroa Aallon ja meiän väliltä pois. Ku päästiin maaliin ja lähettiin ajamaan päällystettyä tietä huoltoon, huomattiin auton peräpään tärryyttävän meleko lailla. Soitto Terolle, että ottaa tunkin valamiiksi ja nostetaan vähä perrää ilimaan, josko joku syy löytys. No, ei löytyny ja ite asiassa ku lähettiin huollosta jatkamaan, niin eipä tärissykkää ennää. Vissii oli keränny vanteisiin kakkaa.

EK5: Rallin toiseksi pisin, 18km pitkä pätkä. Aivan mahtavaa tietä ajaa! Vaikka autossa ei ollu tehoja, niin tässä pääsi jo vähä jopa nauttimaan ajamisesta! Mutta takajarrut alako veteleen ihan oikiasti viimesiään. Stop-merkille ku pysähyttiin, niin takaa pyyhkäs savupilivi eelle ja minä ensin mietin, että mikäs piru? Syy selevis, ku samantien alako haiseen meleko vahvasti jarrut, Iiris tosin haisti kytkimen vetelevän viimesiä henkäyksiä, mutta ei onneksi sentään! Tällä pätkällä muuten ajettiinki sitte sen verran Aaltoa kovempaa, että aamun 11.7 sekunnin tappio käänty 11.2 sekunnin voitoksi! Eli se pätkä meni ihan oikiasti kohtuullisesti.

EK6: Vaikka oli aika lyhyt pätkä, niin olipa mahtava! Tosi vaihtelevvaa tietä ja välillä oikeen perinteistä rallipolokua! Tuommosia pätkiä sais olla enemmän, missä ajetaan pientä, mutkasta tietä ja eroja saattaa tulla jotenki muutenki ku tehojen voimalla. Me oltiin taas kuitenki viimesiä jatkavia, ku Aalto keskeytti tekniikkamurheisiin. Ja tällä pätkällä ratkes se mökkikunnan mestaruus – meiän hyväksi! Saku nimittäin veti yhteen kiristyvään oikeaan kaasuvaijeri vähä liian kiriällä ja tuloksena oli pieni töksy kiviseen multaläjään ja alatukivarren solmuuntuminen. Pojat nilikutteli pätkän maaliin ja me jopa voitettiin yhellä erikoiskokkeellaki ne ajassa! No jos totta puhutaan, niin kyllähän se harmitti (jo perjantai-iltana), että mökkikunnan mestaruutta ei tulla ratkasemmaan täysin urheilullisin keinoin. Toisaalta autourheiluun kyllä kuuluu ulosajotki….

EK7: Rallin pisin ek, 26km. Oli kyllä tosi mukava pätkä tämäki ja pari tilannettaki saatiin aikaseksi, ku takajarrujen epätasapaino ja loppuminen sekä tehonpuute etupäässä teki temppuja. Mukava oli silti ajaa näinki pitkä ek ja huomas, että kyllä keskittyminen itellä pyssyy hyvänä näinki pitkillä pätkillä. Koko rallin toiseksi viimesen mutkan muistan ainaki vielä tänä päivänäki ihan hyvin, ku siitä on pieni muisto olemassa. Nimittäin pieni liippu (yllättäen) vasemmalle kääntyvässä tiukkenevassa mutkassa ja korjausliikkeitä ratilla tehessä ratti pyörähti omia aikojaan iskien ratin puolan peukaloon. Kävi muuten melekosen kipiää ja vissiin se siltä kuulostiki, ku Iiris rauhotteli, että ”no onneksi maaliennakko näkkyy jo” ja olin kuulemma uikuttanukki jotaki. En kyllä ite muista, enkä myönnä… Edelleen tosiaan peukalo on kipiä, kai sitä pitäs kohta käyä lääkärille näyttämässä.

Mitä jäi rallista kätteen: Kokemusta. Mutta sitä tarvitaan jatkossa. Reitti oli tosi hieno ja maaliinpääsy on kuitenki aina maaliinpääsy. Mutta se on ihan selevä juttu, että ens kaueksi pittää saaha tuo vika kadotettua autosta, ettei v-käyrä nouse ennää enempää körryytellessä! Joku johtosarjavika sen täytyy olla, se vaan pittää sieltä kaivaa esille. Sitte ku saa autoon (tasapainoset) takajarrut ja muut pienet ehostukset, niin josko sitä ens vuonna Harrasterallisarjassa ajettas muutaki ku terveisiä? Kiitos tästä kaudesta kaikille mukana olleille, varsinki yhteistyökumppaneille, jotka mahollistatte tämän homman: Tmi MikaLinkki / Erä24.fi, Veikon Kone Oulainen, OP Oulainen, Ojan Autosähkö, Teräsmaja, Koiratrimmaus Anna Karhulahti, City Auto, Rakennusliike P. Jarva, Oulaisten Auto ja Purkaamo, Pihafixi sekä kaikki muut osallisena olleet!

Ens vuonna sitte vähä kovemmin!